lauantai 24. tammikuuta 2015

Höpötyksiä

Viime sunnuntain estevalmennus Veetillä meni odotettua paremmin. Heppa tuntui varmalta, ei pöllöilyt mitään ja hyppäsi hyvin.
Estekorkeus ei ollut hääppöinen mutta sen ei tarvinnutkaan. Tärkeintä on varmuus pienillä esteillä ja en halua epäonnistua ison estekorkeuden takia. Hyvillä mielin seuraavaan valkkuun :)

Viikolla ei hypätty kertaakaan, oltiin ekoja kertoja kahdestaan maneesissa torstaina ja perjantaina, ilman ongelmia. Koulujuttuja, avoja, vistöjä yms.

Tänään Tiina ratsastaa hepan.

Eerika kävi viime sunnuntaina ratsastamassa Juicen. Minä ratsastin pitkästä aikaa Nilpalla. Lähdettiin maastoon, ensin läheiselle pellolle vetää kiitoa. Muutaman kerran mentii pelto kiitoa toiseen päähän ja takas käyntiä. Koska N ei pysynyt nahoissaan katsoin paremmaksi kävelyttää ponkan maastakäsin kotia :") Höpsö ois halunnu mennä vaa ja kovaa :D

Kotona Eerika ratsasti Jepellä satulan kanssa sekä ilman. Hyvin meni, ponkka ei välittänyt yhtään. Talutin kuitenkin näin ekalla kerralla.

Pikkuponkkien kanssa ei mitään ihmeellistä ole tapahtunut, perualiikutuksia.
Jeppe oli onnistunut tarhassa saamaan takajalan Nilpan loimen etusolkien/remmin väliin. Eli Nilpan liikkuessa Jeppe tuli takaperin mukana :o
Onneksi huomasin ajoissa ja kaikki kunnossa.




1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

muokkaahan blogin ulkoasua ja banneria kun ehit! :)